Sivut

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kastepäivänä

 Pienokaisen kastepäiväkortti. Ei taida olla epäselvyyttä onko tyttö vai poika :D niin hempeän vaaleanpunaista on koko kortti. Kuva on Mo Manningin digileima. Rusetista roikkuvassa mukissa lukee baby. Teksti kortin sisällä on tietsikalla tulostettu samoin "kastepäivänä". Ruusunnuppuja nupulle.
 Telinekortti sisältä ja pystyssä.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Korttikirjanen



Tein äidille synttärikortin kirjamalliin. Kannessa on Kaisercraftin kaunis ruusupaperi. Leimattu ja embossattu teksti. Kukkiin laitoin hieman lumipastaa. Nauhataivaan ihanaa helminauhaa alareunassa. Kannen reunat on ressattu ja sutaistu Distress Inkin musteella. Samoin kakkupaperin reunat. Hieman sideharsoa tökitty vielä alle. Ylhäällä olevan metallisen sydänkoristeen olen myös hankkinut nauhataivaasta. Tällä osallistutaan sitten It's all about the vintage and beauty-haasteeseen.
Alla on lisää kuvia kirjasesta.




Käytin satiininauhaa kirjan sulkemiseen.

 Tässä näkymä sisäsivuilta. Nauhataivaan pitsiä on sivuilla. "Sivut"on sutaistu Distress Inkin musteella.
Kuvan päällä oleva kukkakiekura on Memory Boxin stanssilla leikattu. Kuvan alla on romanttinen vanha ruusupaperi, joka löytyi silppukopasta. Kukat reunoilla olen itse tehnyt leikkureilla.
Tekstin tein tietsikalla, löydettyäni netistä sopivan runon.
Tuonne sisäkoloon laitoin sitten lahjan.
Näitä kirjasia on tosi kiva tehdä. Loppujen lopuksi aika helpolla saa näyttävää aikaiseksi. 

lauantai 17. elokuuta 2013

Rippipäivänä

Kas tässä on kevään kukkia It's all about the Vintage and Beauty -haasteeseen.
Oli vaikeaa laittaa tekstiä tuohon sivulle. Mikään ei tuntunut sopivan eikä mahtuvan. Tämäkään ei mielestäni täydellinen ole. Liian tungetulta näyttää minun silmääni. Tai sitten olen vain liian kriittinen. 'Kirjan' sivutkin asensin monta kertaa. Aina meni vinoon tai ryppyyn tai jotenkin muuten huonosti. Ja samantyyppisiä olen tehnyt jo aikaisemminkin, miten se nyt sitten oli vaikeaa.... Risti ei meinannut pysyä helmiäispaperissa mitenkään kiinni ja nyt se on ihan hassussa paikassa. Mutta rakastan tuota Kaisercraftin taustapaperia.
 No, onneksi saaja oli tyytyväinen :)

Vintagea...

It's all about the Vintage and Beauty -haasteessa oli aiheena 'kesän kukkaset'. Tässä ihanassa tyttökuvassa on sellainen tunnelma, ettei kovin värikkäitä kukkia mielestäni sopinut mukaan. Siispä tyydyin tällä kertaa hieman hillitympään korttiin.
Tausta on kohokuvioitu ja sutaistu Disterss Inkin musteella vintage photo. Samoin ressatut reunat on sutattu samalla musteella. Kiekura kukat on leikattu Memory box:in stanssilla honeysucle vine. Vielä muutama kukka, helminauhaa, helmiä, kiltsua sekä liquid pearlya. Itse tykkään tästä kovin :)

sunnuntai 4. elokuuta 2013

HII!!


It's all about the Vintage-haasteesta tuli tällainen! Kiitos Dt Sarille.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

ELÄMÄÄN TARVITAAN.....

Onnittelukortti kauniilla tekstileimalla. Samalla kaavalla taisi tulla useampikin ;)

HÄÄKORTTI

Vielä yksi hääkortti. Kuva on jälleen Lily of the Valleyn. Taustalla Magnolian kaunis ruusupaperi. Tekstileiman alla Memory Box:n stanssilla leikattu kukkaköynnöstä. Morsiamen hameessa ja kukissa kiltsua. Ja tietysti helmiä. Kesäänhän kuuluvat häät, joten tällä kortilla osallistun It's all about the vintage- haasteeseen.